fbpx

Selkäkipu ja ryhti – voiko alaselkäkipu johtua liian hyvästä ryhdistä?

alaselkäkipu ryhti
Ryhti / Selkäkipu

Selkäkipu ja ryhti – voiko alaselkäkipu johtua liian hyvästä ryhdistä?

Monella meistä alaselkäkipu vaivaa usein ja se haittaa työtä, arkea ja liikkumista. Selkäkipu ja ryhti puhuttaa monia työpaikoilla ja moni ei tiedä mistä toistuvat alaselkäkivut johtuvat. Tässä tekstissä selvitetään asiakastarinan avulla selkäkivun ja ryhdin yhteyttä. Yllättäviä ja uusia näkökulmia nousi esille, joka kevensi kummasti asiakkaan mieltä.

Vähän päälle 40-vuotias nainen tuli vastaanotolleni melkoisen hätääntyneen oloisena ja omaa tarinaansa kertoessaan itkukin pääsi. Taustalla oli pitkään vaivannut alaselkäkipu, joka noin viikko sitten paheni ja olo muuttui tukalaksi.

Istuminen aiheutti lähes sietämätöntä alaselkäkipua, joka teki työnteosta ja autolla ajamisesta lähes helvettiä. Takana olivat kaksi vuotta jatkuneet opinnot, joista vielä kaksi on edessäpäin. Stressi on ollut kovaa opiskeluun liittyvien paineiden takia. Lisäksi hän kertoi masennuksesta, jonka terapiajakso oli juuri päättymässä.

Onko hyvä ryhti aina selän kannalta paras?

Asiakkaan jännittyneen oloisen kehonkielen takaa paljastui ryhtiin liittyviä tekijöitä. Kerroin miten asiat ja suhtautuminen ryhtiin ovat viime aikoina muuttuneet. Hän oli tunnollisena ihmisenä pyrkinyt noudattamaan ns. hyvän ryhdin pitämistä istuessa ja seisoessa. Lisäksi hän halusi näyttää pidemmältä ja pyrki senkin vuoksi aina pitämään yllä ylvään ryhdikästä asentoa. Hän siis kärsi jatkuvasta alaselkäkivusta, vaikka istui kuten aina on opetettu. Onko hyvän ryhdin tavoitteleminen sittenkään selälle hyväksi?

Jotakin istuma-asennossa pitäisi siis muuttaa, jotta alaselkäkipu saataisiin rauhoittumaan. Tuumasta toimeen lähdimme tekemään erilaisia kokeiluja istuma-asentoon liittyen. Halusin hänen saavan omakohtaisen kokemuksen siitä miten pienetkin muutokset kehon asentoon istuessa voivat muuttaa olotilaa positiivisesti.

Havainnoidessani hänen istuma-asentoaan tuolilla, hänen ryhtinsä näytti juuri siltä mikä meille kaikille on joskus opetettu. Selkä oli tikkusuorana ja ylväs olemus täytti kaikki hyvän ryhdin ominaisuudet. Toisesta näkökulmasta katsottuna hänen vartalonsa näytti myös erittäin jäykältä istuessaan tuolin reunalla. Vaikutti siltä, että hänen pitää tehdä töitä pitääkseen ryhtiä yllä keskivartalon lihaksillaan. Mietin miten selkä- ja vatsalihakset mahtavat kestää tällaisen asennon ylläpitämistä päivät toiseen.  

Onko istuminen rentona sittenkin parempi?

Pyysin häntä aluksi istumaan selkänojaa vasten ja liu’uttamaan takapuolta hieman irti selkänojasta. Tämä pieni liike sallii alaselän pyöristyä, joka rentouttaa alaselän lihaksia. Selkänoja on muuten englanniksi hyvin kuvaava ‘back rest’, joka käännettynä tarkoittaa, että sitä vasten voi lepuuttaa keskivartalon lihaksia. Lihakset ovat siis vähemmän jännittyneitä tässä asennossa kuin ylvästä ryhtiä ylläpitäessä. Kuulostaa taloudelliselta, jos ja kun pitäisi jaksaa istuessa useita tunteja päivässä, vai mitä?

Seuraavaksi havainnoimme hengityksen kulkua tässä rennommassa asennossa ja pyysin häntä vetämään henkeä hieman syvempään. Rentona istuessa alimmat kylkiluut pääsevät liikkumaan vapaammin, joka mahdollista tärkeimmän hengityslihaksemme pallean vapaan toiminnan. Tiukkana istuessa kylkiluut lukittuvat, joka voi rajoittaa pallean liikkumista ja siten heikentää hengittämistä.

Rennompi istuma-asento tuntui hänestä oudolta ja aiheutti mielikuvan huonosta ryhdistä. “Minähän istun ihan lysyssä”, hän sanoi melkein hätääntyneenä. Otin kuvan hänen uudesta istuma-asennosta ja hänen hämmästyksekseen se ei näyttänytkään niin huonolta mitä hän oli kuvitellut. Vakuutin hänelle, että kukaan ulkopuolinen ei huomaa uutta asentoasi, mutta selkäsi tulee tykkäämään siitä.

Pyysin häntä ottamaan takaisin tutun ylvään asennon ja jälleen hengittämään hieman syvempään muutamia kertoja tässä asennossa. Keskivartalon lihasten jännittyessä korsetin tavoin hengittämisestä tuli vaivalloisempaa ja tuttu selkäkipu provosoituu päälle. Siirryimme jälleen rennompaan asentoon ja selkäkipu hellitti välittömästi. Onnistuimme saamaan kokemuksen jäykän ja rennon istumisen välille, joka kaiken lisäksi vaikutti akuutisti selkäkipuun. Päättelimme, että rentona istuminen saattaisi auttaa häntä pääsemään irti jatkuvista selkäkivuista.

Hyvän ryhdin ihannointi selän kustannuksella on turhaa

Väitän, että tuhansien ihmisten alaselkäkivut johtuvat selkälihasten turhasta jännittymisestä istuessa. Meistä jokainen istuu elämänsä aikana niin paljon, että sillä on väliä, miten istumme. Tämän vuoksi meidän kannattaa istua mahdollisimman taloudellisesti käyttäen keskivartalon lihaksia juuri sen verran kuin on tarpeen, jolloin ne jaksavat työskennellä pidempään menemättä jumiin. Lihakset tarvitsevat mahdollisimman vapaata verenkiertoa ja happea, jotta ne jaksavat työskennellä. Minua haastateltiin Iltalehteen selkäkipuun liittyvistä uskomuksista, lue tästä.

Jos työ edellyttää istumista niin istu rennompana ja selkäsi tykkää. Istumisen vastapainoksi kannattaa tauottaa työtä nousemalla mahdollisemman usein ylös jaloittelemaan.

Mikäli haluat tulla vastaanotolleni voit varata ajan tästä linkistä.

Kiitos kun luit blogiani 🙂

Sinua saattaa kiinnostaa myös tekstini “Selkäkipu istuessa – miten pääset siitä eroon”.

Jerry
Osteopaatti, urheiluhieroja, tietokirjailija
Koulutettujen hierojien liiton jäsen.

Select the fields to be shown. Others will be hidden. Drag and drop to rearrange the order.
  • Image
  • SKU
  • Rating
  • Price
  • Stock
  • Availability
  • Add to cart
  • Description
  • Content
  • Weight
  • Dimensions
  • Additional information
Click outside to hide the comparison bar
Compare